sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kirjoittaminen: Miljöön luominen osa 2, Ympäristö

Edellisen osan tarkoitus oli luoda laajempi kuva uskonnon merkityksestä juoneen ja maailmaan. On ehkä karkeaa puhua uskonnosta, mutta en välttämättä tarkoita sillä kirkkoa, mekkaa tai muuta sellaista, enemmänkin ihmisen uskoa johonkin. Eli sitä mikä saa ihmisen tekemän asioita. Uskonto voi olla raha, valta, jumala, luonto jne.
Tämän kaiken merkitys tarinoiden ympäristöön ja ihmisten motivaatioihin on todella merkittävä. Nyt ajattelin hieman syventää ajatusta uskontojen, ja uskomusten, luomasta maailmasta.

Otan kolme melkoisen kliseistä esimerkkiä ympäristöistä, jotka ovat johdannaisia uskonnoista ja asioista joihin ihmiset uskovat. Nämä esimerkit eivät perustu mihinkään aikaisemmin luotuun (ainakaan tietääkseni), vaan omiin ajatuksiini.

Nykymaailma. Kirjoittamisen juoni, aihe ja teema voivat liittyä oikeastaan mihin tahansa tuntemamme maailman kolkkaan ja kulttuuriin. Isoja linjoja uskontojen vaikutuksesta on esimerkiksi sota Irakissa. Vahvasti uskovaiset ihmiset käyvät pyhääsotaa länsimaista kapitalistista (rahaan ja valtaan uskovaa) kansaa vastaan. Tämä tarjoaa jo melkoisen pelikentän auringon paahtamista kylistä poliittista kähmintää puhkuviin saleihin Washingtonissa. Päähenkilö voi olla sotilas, vapaaehtoisesti
Kuva: The U.S. Army
jihadiin liittynyt taistelija, poliitikko, sodan kauhuista raportoiva ateistinen toimittaja, pakolainen joka pyrkii turvaan toiseen maahan, jossa vaikuttaa erilaiset uskot ja tavat. Mahdollisuudet ovat vain mielikuvituksen rajoittamat.
Tapahtumaympäristö voi olla vanhoillinen pikkukaupunki, jonka laintulkinta on mielivaltaista. Pieni heimokylä Afrikassa, jossa ihmiset elävät eristyksissä ja uskovat sateeseen, aurinkoon ja kuuhun. Koulu, jossa pikkupoika taistelee koulukiusaajien ikeessä, eivätkä vanhemmat ja opettajat usko.
Kriittisiä vastavoimia saattaisivat olla esimerkiksi pappi ja ateisti, sotilas ja sodanvastustaja, yritysjohtaja ja työläinen, rosvo ja poliisi.
Kaupungit (väenpaljous, lamppujen hämärästi valaisemat sivukujat, korkeat rakennukset, autot, hämyiset kulmakuppilat, loisteliaat kasinot) ja maaseutu (epäilevästi ulkopuolisiin suhtautuvat ihmiset, maatilat ja heinäladot, pellot, joet ja metsät, pölyävät pikkutiet ja pelottavat metsätiet) luovat monenlaiset ympäristöt tarinoille ja tapahtumillle. Se miten tärkeää niiden pikkutarkka kuvaaminen on, riippuu paljolti tarinasta.

Fantasiamaailma. Keskiaikaa muistuttava ympäristö jolloin ihmiset uskoivat voivansa tuomita kalat pysymään vain toisella puolen järveä.
Tässä ympäristössä uskonnoilla, ja uskomattomuudella, on valtava vaikutus. Kuningas johtaa maallisia asioita, mutta mikä on tässä kaikessa kirkon ja uskonnon merkitys. Ja naapurivaltiot. Mihin nämä uskovat? Onko siellä kuninkaalla vai kirkolla suurempi valta? Onko kirkkoa siellä ollenkaan? Ja miten tämä vaikuttaa maiden suhteisiin, ja niihin jotka haluavat matkustaa maasta toiseen.
Tapahtumapaikkoina toimivat suttuiset kaupungit, lokaveden peittämät kadut pikkykylissä,
vankkojen muurien ympäröimät linnat, rosvojen piinaamat kärrypolut. Miten jumalat vaikuttavat luontoon? Onko luonnolla palvojia jotka saavat puut punertamaan tai kimaltamaan?
Päähenkilöinä velhot, soturit, ritarit, papit, palkkasotilaat. Vastavoimina ahneet maanomistajat ja köyhät talonpojat, hyvä kuningas ja ilkeä kirkon päämies, ympäristöä otteessa pitävä raaka varas ja hyväntahtoinen sankari (joka ei ehkä tiedä moinen olevansa.
Miten magia tai velhous vaikuttavat maailmassa? Pysyvätkö kuolleet kuolleina vai voiku joku komentaa niitä? Onko kaikkia uskontoja oikeus harjoittaa, vai poltetaanko poikkeavat roviolla? Keitä vainotaan? Vainotaanko uskonnon, ulkonäön tai jonkin muun asian johdosta? Minkälaisia rakennuksia uskontoihin kuuluu, ja minkälaisia mahdollisia rakennuksia tai symboleita on uskonnottomilla? Miten näissä tulee käyttäytyä?
Fantasiaympäristön erikoisuudet täytyy aina kuvata tarkasti. Linnojen valkoisina hohtavat muurit, monumentit ja muut ympäristön ja kaupunkien erikoisuudet.

Sci-fi ympäristö. Miljöö, jossa avaruusalukset, laseraseet ja maailmamme ulkopuoliset eliöt ovat arkipäivää. Aivan kuten fantasiamaailmakin, myös tämä vaatii tarkkaa kuvailua, jotta lukijalle syntyy riittävän tarkka kuva miljööstä.
Mihin ihmiset uskovat? Monesti sci-fi ympäristössä jumalilla on hyvin pieni rooli, jos roolia ollenkaan. Myös toimintaympäristön laajuus on muihin esimerkkeihini verrattuna valtava. Ainakin perinteisessä sci-fissä, jossa planeettojen välillä lennellään. Uskonnon merkitys voi olla planeettakohtainen, jolloin esimerkiksi valtaväestö pitää tiettyjen planeettojen asukkeja takapajuisina näiden "normaaliuskontojen" takia. Saattaahan olla että jollain planeetalla päähenkilöä pidetään jumalana hänen aluksen ja varusteiden takia. Tämä luo heti jännitteitä ja ajatuksia juonelle.
Toimintaympäristö voi olla selviytymistaistelua jäisellä tai hiekanpeittämällä planeetalla, loisteliaassa kaupungissa, jossa pienet alukset lentävät ja kaikki on modernia ja puhdasta, tornitalossa jossa ihmiset voivat asua koko elämänsä poistumatta, suttuisella planeetalla jossa panssarit ovat vahvoja ja likaisia, rakennukset ränsistyneitä ja vielä likaisempia, eikä virkavaltaa ole tai kiinnosta.
Vastavoimina hyvän planeetan johtaja ja paha valloittaja, hyväntahtoinen kulkuri ja ahne avaruusaseman omistaja, avaruusliittouman sotilas ja vastarintaa tekevä alkeellisen planeetan taistelija.
Onko erikoisia panssareita, symbiootteja tai kyborgisia osia? Saako näitä kaikki käyttää, vai
rajoittaako jokin uskonto itsen muokkaamista? Mikä saa johtajat toimimaan jollain tavalla? Vailloittaen, puolustaen, välinpitämättömästi tai ystävällisesti. Mihin he uskovat? Mihin kansa uskoo ja miten se vaikuttaa kansan sisäisiin väleihin? Mitä oikeuksia kansalla on? Minkälaisia rakennukset ovat, ja miksi? Onko uskonnoilla tai uskolla jotain tekoa asian kanssa?

Näillä esimerkeillä koetin hieman avata ajatustani siitä miksi uskontojen rooli maailmaan ja ympäristöön on niin merkittävä. Se lisää uskottavuutta ja helpottaa juonen, teeman ja aiheen luomista. Uskonnot ja uskomukset (motivaatiot) luovat myös konflikteja, ja ilman konflikteja ei ole kiinnostavaa teosta.

Jos asiaan perehtyy tarkemmin, niin miltei kaikki arkitehtuuri perustuu johonkin uskomukseen. Esimerkkinä Helsingissä sijaitseva "Makkaratalo", jonka uskottiin olevan suunnannäyttäjä Helsingin vanhan kaupunkimiljöön romuttajana, ja se olikin iso tekijä silloisessa kaupunkimiljöön
Kuva: Anna MR
hävittämisessä. Vanha purettiin ja uutta tehtiin. Suuri osa ei uskonut moiseen, ja aihe herätti suurta vastustusta ja mielipahaa asukkaiden keskuudessa. Mitä aihetta siinä olisikaan esimerkiksi novelliin? Minkälaisen taistelun saisi luotua Makkaratalon syövereihin? Minkälaisen draaman näyttämönä se voisi toimia? Miten saisit itse elävöitettyä tarinaasi ja maailmaasi erikoisilla rakennuksilla ja yksityiskohdilla? Tietysti selvittämällä itsellesi maailmasi uskonnot ja niiden vaikutuksen ympäristöön. Se luo itsestään konflikteja, ristiriitoja, henkilöhahmoja ja jopa rungon tarinaan.

Olen itse huomannut että luodessani roolipeleihin ja tarinoihin ympäristöä, että suunnittelin uskontoja viimeisenä. Iso virhe. Oman maailman ja tarinan luominen mielenkiintoiseksi vaatii uskontojen ja ristiriitojen sisäistämistä. En tarkoita että ilman ei voi mielenkiintoista miljöötä olla, mutta tarkoitan että silloin kirjoittaja on alitajuisesti luonut nämä ristiriidat ja uskonnot (eli myös siis uskomukset ja motivaatiot lasken uskontoihin).

Eipä muuta kuin paperia koneeseen!