sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kirjoittaminen: Tunteiden, luonteiden ja miljöön kuvailu

Nainen kauhistui miehen olemusta. Selli oli ankea ja ahdistava paikka. Mies tunsi kuvotusta ällöttävästä ympäristöstä.
Adjektiiveilla kuvailu on yleistä, ainakin silloin kun itse kirjoitan. Sitä näkee monissa kirjoissa, kuin myös www.kirjoittaja.fi - palvelussa. Itse asiassa tämän blogitekstin innoittajana ja liikkeellepanevana voimana oli käyttäjän Tojutu novelli Mitä tämä kaikki oikein on? En kuitenkaan sano, että novelli on huono, se vain sai minut pukemaan sanoiksi ajatuksia, joita minulla kuvailusta on ollut jo pidemmän aikaa. Kirjoittajan täytyy kuitenkin aina muistaa, että kritiikki ja mielipiteet ovat VAIN kritiikkiä ja mielipiteitä, ja oma linja tulee silti säilyttää. Vastuu näiden tekstien tulkinnasta on siis täysin sinulla, lukija.

Mielestäni kirjoittamisen tarkoitus on herättää lukijoissa tunteita. Mitä voimakkaampia ne ovat, sitä parempi. Tämä siis kaunokirjallisuudessa erityisesti, vaikka myös mainokset ja lehtiartikkelit pyrkivät samaan. Kysynkin siis, että herättääkö pelkkä adjektiivi lukijassa voimakkaan tunteen? Väitän että ei herätä. Käytän esimerkkeinä noita lauseita, joilla aloitin. Ne eivät ole lainattu mistään, vaan askartelin ne itse. Alla jokainen lause, ja niiden yhteydessä sama asia kirjoitettuna kuvailevammin.

Nainen kauhistui miehen olemusta.
Nainen näki raivon miehen katseessa. Jykevä leuka oli jännittynyt ja huulet puristuneet yhteen. Mies puristi käsiä nyrkkiin, ja nainen perääntyi peläten miehen reaktiota.

Selli oli ankea ja ahdistava paikka.
Viileyttä hohkaaviin tiiliseiniin oli kaiverrettu nimimerkkejä, vihamielisiä ajatuksia ja jäljellä olevia aamuja. Vesihanaa ei ollut, ja ulostamista varten oli nurkassa metallinen ämpäri. Patja haisi kuivuneelle spermalle ja virtsalle, ja oli niin ohueksi painunut, että betonilattian möykyt saattoi tuntea sen läpi. Tyyny oli tahrainen ja värjäytynyt kellertävän ruskeaksi sille ei päätään halunnut laskea.

Mies tunsi kuvotusta ällöttävästä ympäristöstä.
Lattia oli tahmea kuivuneesta virtsasta. Lavuaareissa oli oksennusta, ja vatsahappojen kyllästämät ruokapalat olivat padonneet nesteet lillumaan tummuneelle posliinille. Ilmeisesti paperia ei ollut riittänyt kaikille, sillä seinissä näkyi valuneiden räkätahrijen lisäksi paskaa. Mies koetti peittää hihalla nenäänsä ja hengittää suun kautta, mutta lämpimän sappinesteen ja ulosteiden yhteistuoksu sai hänet toistuvasti yökkäilemään, ja vain vaivoin hänen onnistui pidättää oksennusta.

Kuva: Tuntemattoman tekijän videosta muokattu, by Fantacor Ky
On tietysti kohtia, jolloin kuvailuun ei kannata liikaa satsata, eikä kuvailua missään tapauksessa kannata vetää sujuvan kerronnan edelle. Kuitenkin sellaisissa kohtauksissa, jolloin tuo tunnelma on ensiarvoisen tärkeä, niin on tehokkaampaa kuvailla adjektiivi.
No miten adjektiivi kuvaillaan? Se on helppoa. Tarvitsee vain miettiä tilanne, lisätä siihen adjektiivi ja purkaa se substantiiveiksi.
Esimerkiksi adjektiivi ällöttävä tuossa wc kohtauksessa. Mikä on kirjoittajan ajatuksena ällöttävää kyseisessä miljöössä, jonka tekstin henkilö kohtaa?
Käymälässä ällöttävää on paska, virtsa, oksennus, haju ja räkä. Ja näistähän ällöttävää tekee se, että ne ovat jossain missä niiden ei kuulu olla, eli näkyvissä.

Yksi yleinen kirjoittajien käyttämä juttu on se, että jonkun olemus on jonkinlainen, tai että joku on jonkin oloinen. Se on helppo kirjoittaa, mutta ei luo sitä mainitsemaani tunnelmaa.
Esimerkiksi. Mies oli kokeneen oloinen. Eli hmm...? Ei tuosta ainakaan minulle lukijana tule sellaista wau efektiä, että no johan onkin kokemut.
Vaihtoehtoisesti seuraavalla tavalla. Miehen kädet olivat vuosien kovan työn kovettamat. Hänen katseensa oli rauhallinen ja terävä. Mies ei lähtenyt hötkyilemään toimissaan, vaan arvioi ensin kaiken, mikä saattoi mennä vikaan,,ja kun hän viimein tarttui toimeen, hänen otteensa olivat niin varmat ja ammattitaitoiset, että työn laatu tulisi varmasti olemaan moitteeton.

Tunnelma syntyy mielikuvista, joihin lukija pystyy samaistumaan, enkä usko että kovin pystyvät samaistumaan pelkkään adjektiiviin, sillä se ei varmasti avaa lukijalle kirjoittajan mielikuvaa.

Kirjoitin aikaisemmin yksinkertaisesti kirjoittamisesta täss blogissa otsikolla Mitä täytyy sanoa?
Kuva: Fantacor Ky
Tämä on nyt päinvastaista tuon edellisen blogikirjoituksen kanssa, mutta nyt selvennyksenä. Tämä blogi koskee tapahtumaa ja miljöötä siltä osin, kun se käsittelee henkilöiden tunnetiloja, luonteita (tapoja suhtautua asioihin) tai jotain kriittistä tilannetta. Olen edelleen sitä mieltä, että jokaista ovenavausta, lattiakaivoa, ulkonäön yksityiskohtaa, vaatekappaletta, miekanhuotran sijaintia oikealla tai vasemmalla ja kärpäsen lentosuuntaa ei tarvitse kirjoittaa.
Kuitenkin jos vaikka päähenkilö joutuu selliin, niin on hyvä kuvata oloja, ja sen jälleen suhtautumista noihin oloihin, sillä se kertoo lukijalle paljon päähenkilöstä, eli asenteista ja luonteesta. Lisäksi niissä tilanteissa, joissa jonkun ulkonäkö tai miljöön luonne on olennaisen kriittistä tunnelman kannalta, tulee kuvailu tehdä tarkkaan ja harkiten, jotta oikea mielikuva välittyy lukijalle.
Esimerkiksi jos tuo muurikuva liittyisi jonkin kirjan alkuun, ja kirjoittaja haluaisi luoda tunnelman juurikin tuohon muurin ulkonäköön ja miljööhön liittyen, niin silloin pelkkä adjektiivi ei riitä, vain maisema tulee kuvata adjektiiveillä vahvennetuin substantiivein. Esimerkkinä "Ikiaikainen ja paikoin rapistunut muuri oli peittynyt vehreään kasvustoon, joka näytti aikojen saatossa muokkautuneen osaksi jykeviä kivilohkareita.".

Ei muuta kuin paperia koneeseen ja tunnelmaa lukijalle!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti