sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kirjoittaja.fi -palvelun tarkoitus

Kirjoittaja.fi -palvelu on toiminut vuodesta 2011, mutta miksi? Minulle avautui mahdollisuus pureutua tähän erään palvelun käyttäjän kautta. Kirjailija Mikko Haaksluoto on mainio esimerkki siitä, miksi palvelu on olemassa. Tämä blogi perustuu Mikon sähköpostihaastatteluun, ja kursivoidut kohdat ovat blogin kirjoittajan huomioita lukijalle.

Kuva 1: Kirjailija Mikko Haaksluoto
Kuka siis on Mikko Haaksluoto? Mikko on vuonna 1974 Kerimäellä syntynyt rakennusinsinööri, joka nykyään vaikuttaa Kotkassa. Mikon perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi poikaa, ja kirjoittamisen lisäksi hän toimii rakennusalan suunnittelutehtävissä.

Miksi kirjoitan nyt Mikosta? Siksi, että Mikko on käyttänyt www.kirjoittaja.fi -palvelua, häneltä on ilmestynyt viisi kirjaa ja hän on kokenut, että on saanut palvelusta apua vuosien saatossa. Haluaisin tämän kirjoituksen rohkaisevan jokaista jatkamaan kirjoittamista ja uskomaan omaan tekemiseen, kuten Mikko on tehnyt, vastoinkäymisistä huolimatta. Ja nyt, kun Mikolta on tulossa kuudes kirja, haluaa Kirjoittaja.fi -palvelu tukea miestä mäessä (Mikon jo ilmestyneet kirjat ja tietoa tulevasta tämän blogitekstin lopussa).

Mikko aloitti kirjoittamisen 19 -vuotiaana, ja hänen teksteissään näkyy monelta esikuvalta saadut vaikutteet. Teini-iän kynnyksellä Mikko luki muun muassa Kalle Päätaloa, Heikki Turusta, Veikko Huovista, Arto Paasilinnaa ja Väinö Linnaa. Ei siis mitään perus Viisikkoa tai Neiti Etsivää, mutta se ei sinänsä ole tärkeää, vaan se, että jos haluaa kirjoittaa, on syytä myös lukea, ja paljon..., ja kaikkea, kunnes se kuuluisa "oma juttu" löytyy. Mikko halusi kirjailijoista nostaa esiin vielä Antti Heikkisen, Anna-Leena Härkösen, Laura Honkasalon ja Pauliina Rauhalan, eli nuoremman polven kirjailijat, jotka hän on kokenut itseensä vaikuttavina.

Kirjoittaja.fi -palveluun Mikko törmäsi 2013 / -14 etsiessään vertaistukea muista pöytälaatikkokirjailijoista. Hän koki, että julkaisukynnys sivustolla oli erinomaisen matala, kun muutoin omien teosten julkaisu oli jotain työlään ja mahdottoman välimaastossa. Sivustolta saamansa palautteen Mikko kokee erittäin tarpeelliseksi, sillä usein omalle tekstilleen tulee sokeaksi, ja tuttujen palaute on sarjoissa "ihan kiva" tai "liian kliseistä ja yllätyksetöntä". Yksi mieleen jääneistä palautteista koski tarinoiden alkuja, ja sitä, kuinka ne voisivat olla napakampia, sillä alun täytyy aina olla sellainen, että lukija haluaa jatkaa lukemista. Ja erään teoksensa Mikko aloittaakin pariskunnan rajulla riidalla, joka lopulta johtaa "ihanaan seksiaktiin". Voisi kuvitella, että tuollainen aloitus ei ole tylsä, ja herättää lukijan huomion.
:)

Erälounas (Scarabe kustannus, 2015) oli Mikon esikoisteos, jota mies oli työstänyt kolme vuotta. Se oli yksi käsikirjoitus muiden tarjottujen joukossa, ja vaikka Mikko itse ajatteli sen olevan huonoimmasta päästä, Erälounas olikin se, joka kustantajaa kiinnosti. Ottakaa siis kirjoittajat tästä opiksi; vaikka ette itse olisikaan täysin tyytyväisiä, antakaa kustannustoimittajien toimia tuomarina itsenne sijaan. Ja kyseistä teosta oli aikanaan tarjottu kustantamoille, mutta se löi läpi vasta vuonna 2015. Älkää siis luopuko vanhoistakaan teoksistanne, sillä ajat, kustannustoimittajat ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat.

44 -vuotiaana Vesa Mikko Antero Haakaluoto jatkaa kirjoittamista, siitäkin huolimatta, että kirjailijan elämä ei olekaan niin ruusuista, kuin hän oli ajatellut. Pankkitili ei turpoa yli äyräiden, fanit eivät odota oven takana kiljuen, eivätkä kustantajat kilpaa tarjoa matkoja ja juhlaillallisia saadakseen hänet talliinsa. Ja siltikin Mikolla on valmiina "välityönä" tehty runokokoelma ja tähtäimessä saada ensimmäinen romaani kansien väliin ensi syksynä. Mikolle kirjoittaminen on elämäntapa, ja hän on kirjoittanut novelleja, runoja, romaaneja ja mietelmiä, oikeastaan kaikkea muuta paitsi näytelmiä. Kirjoittaja.fi -palvelu uskoo niin Mikkoon, kuin muihinkin kirjoittajiin, jotka vain jatkavat tekemistä.
Kerrottakoon myös, että vaikka kirjoittaminen viekin jossain määrin Mikolta perheen yhteistä aikaa, on Mikon kuvataiteilija vaimo Aleksandra kuvittanut Mikon kirjat (kuva 2). 

Kuva 2: Kansikuvaluonnos-
Syksystä jouluun
Mikon uusin teos Syksystä jouluun (Mediapinta) ilmestyy näillä näkymin helmikuussa 2019. Teos koostuu miehen vuonna 1998 ja 1999 kirjoituksista, ja hän on hyödyntänyt teoksessaan Kirjoittaja.fi -palvelusta saamaansa palautetta.

Kirjailija Mikko Haaksluoto kannustaa jokaista kirjailijaksi haluavaa tarttumaan rohkeasti härkää sarvista ja käymään kiinni kirjoitustyöhön. Kustantamoja kannattaa ja täytyy pommittaa jatkuvalla syötöllä, ja jos oma kässäri alkaa tuntua paskalta, niin sitten täysillä jonkin toisen aiheen kimppuun. Jokainen kirjoittaja tulee pettymään, mutta tuleen ei parane jäädä makaamaan. Hetki kannattaa tehdä jotain ihan muuta, ja parin päivän jälkeen on fiilis kirjoittamiseen jo ihan toinen. Mikko kannustaa hyödyntämään erilaisia arvostelupalveluja, myös maksullisia. Huonoista palautteista ei tule masentua, vaan niistä täytyy tulistua ja kehittyä. Pelkän kirjoittamisen ohella kirjoittajan kannattaa opetella kielioppiasioita, sillä ankarimmin kustannustoimittajat tarttuvat kirjoitusvirheisiin ja kankeaan kirjoitustyyliin.

Mikon ilmestyneet teokset:
Erälounas 2015, novellikokoelma, Scarabe Kustannus, ISBN 978-952-7133-03-3
Kylän kollit 2016, novellikokoelma, Scarabe Kustannus, ISBN 978-952-7133-06-4
Jäätelökioskilla 2017, novellikokoelma, Kirjokansi, ISBN 978-952-7142-67-7
Kirveellä veistetyt 2018, runokokoelma, Mediapinta, ISBN 978-952-81-0007-2

Laseista läpi 2018, novellikokoelma, Atrain & Nord, ISBN 978-952-315-412-4

Ja pari linkkiä paikkoihin, joista Mikon kirjoja löytyy:


www.kirjoittaja.fi toivottaa Mikolle menestystä kirjailijana, ja samalla kannustaa kaikkia palvelun käyttäjiä seuraamaan Mikon jalanjäljissä. Kirjoittaja.fi -palvelun tarkoitus on nimenomaan kannustaa kirjoittamaan ja tarjota matalan kynnyksen palvelu, josta aloittelevat, ja kokeneemmatkin kirjoittajat voivat saada palautetta.

Kuva: Fantacor Ky
Rohkeasti vain paperia koneeseen!!!

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kirjan kirjoittaminen: Juonen perustuminen hahmoihin ja maailmaan

Ongelma, johon olen monesti juonta suunnittellessani törmännyt, on tapahtumien uskottavuus jase,mihin ne perustuvat. Paikoin juonen suunnittelu tuntui jopa pakkopullalta ja lopputulos naivilta. Jossain vaiheessa tajusin, että taustojen, maailman ja henkilöiden huolellinen suunnittelu synnyttää juonen miltei itsestään. Juonessahan on pohjimmiltaan kyse siitä, että jotain tapahtuu, ja jotkut reagoivat siihen. Tämä tapahtuma voi olla maanjäristys, ydinsota, maahan kohdistuva meteoriitti tai jonkin henkilön toimenpide, joka vaatii reagointia joidenkin toimesta.

Kuva: Fantacor Ky
Käytän tässä esimerkkinä omaa kirjasarjaani Pohjoisen legendat (ilmestyneet osat Lohikäärmeen kynsi ja Varjosielu). Törmäsin ongelmaan,kun suunnittelin juoneen eri aatelisia, näiden välisiä ristiriitoja ja keskinäisiä suhteita. Lisäksi vaivaa tuottivat kirkon organisaation suunnittelu, näiden valtasuhteet ja kiistan aiheet. Huomasin, että on käytännässä mahdotonta luoda tyhjästä uskottavaa järjestelmää, toisin sanoen alkamalla vain keksiä nimiä ja arvoja sekä suhteita näille henkilöille. Mikään ei tuntunut uskottavalta, kunnes löysin oikean reitin.

Aloitin sillä, että jaoin maan (Mios), jossa aatelisia tarvitsin, maakuntiin, ja mietin sinne maaherran (jonka tituleerasin herttuaksi). Sitten jaoin maakunnat pienempiin osiin (maa-alueiksi), joihin nimesin lordit. Sen jälkeen aloin miettiä missä olivat kaivokset (kulta, hopea, rauta jne.), missä nahkoja, missä puuta, missä sahoja, jokia, varuskuntia jne. Eli käytännössä jaoin maa-alueet ja maakunnat rikkaisiin ja köyhiin. Mietin kaupankäynnin keskukset ja kuka niitä hallitsi (kuka lordi). Lopuksi päätin, että varakkaat lordit ja herttuat (kulta, kaupankäynti ja vilja) olivat vaikutusvaltaisimpia (varaa varustaa myös suurimmat armeijat) ja köyhemmät merkityksettömimpiä. Tästä pääsi näppärästi miettimään avioliittoja, suhteita, kateutta jne. Näitä tietoja voi käyttää pohjana kapinoille, juonittelulle, petoksille jne. Näin sain nidottua henkilöt, alueet, menneet tapahtumat juoneen, ja konfliktien osapuolet syntyivät sujuvasti.

Sama tekijä koskee henkilöhahmoja. Tarinaan saa lisää uskottavuutta, kun tärkeiden hahmojen taustat ovat kunnolla mietitty. Missä syntynyt, onko ollut varakas vai köyhä, onko kokenut lapsuudessa rakkautta, köyhyyttä, petosta, vääryyttä jne. Eli miksi hahmo toimii, kuten toimii? Ehkä aina pelkkä pahuus ja pelkkä halu vain tappaa kaikki, tai hallita maailmaa (jonka on tuhonnut ja polttanut) ei ehkä ole se kaikkein toimivin ratkaisu. Esimerkkinä se, että mitä Sauron olisi tehnyt Keskimaalla, kun kaikki ihmiset olisivat kuolleet ja örkit palanneet vuorten uumeniin? Motivaationa tässä varmaankin oli kuitenkin viha kaikkea elävää (erit. haltioita kohtaan). Ja älkäätte naulitko minua Tolkienin halventamisesta, sillä varmasti tähän muurahaispesän sohaisuun löytyy vastaus joltain, mutta minä en sitä tiedä :)

Pitääkö tämän kuvan "jäbän" olla paha?
Kuva: Fantacor Ky
Helppo motiivi ”pahalle” henkilölle on jokin ”sairaus”, kutent tarve polttaa asioita, varastaa, satuttaa toisia tai vastaavaa. Jos mietitään vaikka sarjamurhaajia, niin olisiko juonessa syy tekoihin vain mielisairaus, vai voisiko kyseessä olla jotain uskonnollista, menneisyyden aiheuttamaa tai kuten yhdessä elokuvassa, jonka nimeä en nyt muista, jossa tapetuista tehtiin hajuvesiä. Elokuvan päähenkilölle kuolleista tehtyä tuoksua ei mikään voittanut. 
Vaativinta on luoda juoni, jossa lukija voisi itse päättää kumman kannalla on, eli sekä päähenkilön, että tämän vastavoiman motiivit ovat sellaiset, jotka eivät ole yksiselitteisesti oikein tai väärin. Esimerkiksi siten, että päähenkilö on kiero poliisi, ja tämän jahtaama rikollinen vääryyttä oikeusjärjestelmän ja virannomaisten kokenut pahantekijä, jonka pahanteon motiivi, kuten poliisillakin, on tehdä hyvää esimerkiksi sairaalle omaiselle tai rakkaalle. Tähän voi lisäksi liittää jonkun viattoman kuoleman, yhteiskunta-aseman (pakolainen tai muuten vähemmistön edustaja) tai jotain muuta sellaista, joka saa sympatiaa tai ymmärrystä lukijoilta. Esimerkiksi kuvan luuranko on kokenut itse vääryyttä, ja on nyt kostoretkellä, jonka kohde voi olla esimerkiksi kiinni uudessa elämässä menneiden vääryyksien jälkeen. 

Toisin sanoen kun suunnittelet juonta, niin taustojen ja maailman suunnittelu luo juonelle uskottavuutta, helpottaa juonen käänteiden ja yksityiskohtien luomista ja synnyttää ristiriitoja hahmojen välille. Ja näitä ristiriitoja on helppo hyödyntää tarinan käänteissä.
Tunnen vielä tarvetta selventää tätä. Hyvä soturi taistelee kuninkaalle uskollisena tuhoa janoavaa pahaa vastaan. Paha ei ole kuitenkaan paha vain ollakseen paha, vaan paha on palvellut hyvän soturin puolella palvellen samaa kuningasta. Hänet on kuitenkin petetty, uhrattu jonkin suuremman edun takia, mutta jonkin sattuman kautta paha onkin jäänyt eloon. Nyt paha janoaa kostoa niin paljon omien menetystensä takia, että ei välitä kuinka moni kärsii.
Tässä saadaan juonen kaappiin luurankoja, joita on hyvä olla riittävästi. Ja kun kuningas ei kerrokaan miksi paha on noussut, olettaa hyvä soturi taistelevansa oikeutetusti, mutta vähän kerrassaan huomaa, että asiat eivät olekaan aivan niin yksinkertaisia. Tähän on helppo tuoda yllättävyyttä, maan alle painuneita sivuhenkilöitä, jotka tietävät asioita, mutta pelkäävät kostoa, viestejä, vihjauksia jne.

Oliskohan tässä jo riittävästi :)

Paperia koneeseen! :)