keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kirjan kirjoittaminen: Juonen perustuminen hahmoihin ja maailmaan

Ongelma, johon olen monesti juonta suunnittellessani törmännyt, on tapahtumien uskottavuus jase,mihin ne perustuvat. Paikoin juonen suunnittelu tuntui jopa pakkopullalta ja lopputulos naivilta. Jossain vaiheessa tajusin, että taustojen, maailman ja henkilöiden huolellinen suunnittelu synnyttää juonen miltei itsestään. Juonessahan on pohjimmiltaan kyse siitä, että jotain tapahtuu, ja jotkut reagoivat siihen. Tämä tapahtuma voi olla maanjäristys, ydinsota, maahan kohdistuva meteoriitti tai jonkin henkilön toimenpide, joka vaatii reagointia joidenkin toimesta.

Kuva: Fantacor Ky
Käytän tässä esimerkkinä omaa kirjasarjaani Pohjoisen legendat (ilmestyneet osat Lohikäärmeen kynsi ja Varjosielu). Törmäsin ongelmaan,kun suunnittelin juoneen eri aatelisia, näiden välisiä ristiriitoja ja keskinäisiä suhteita. Lisäksi vaivaa tuottivat kirkon organisaation suunnittelu, näiden valtasuhteet ja kiistan aiheet. Huomasin, että on käytännässä mahdotonta luoda tyhjästä uskottavaa järjestelmää, toisin sanoen alkamalla vain keksiä nimiä ja arvoja sekä suhteita näille henkilöille. Mikään ei tuntunut uskottavalta, kunnes löysin oikean reitin.

Aloitin sillä, että jaoin maan (Mios), jossa aatelisia tarvitsin, maakuntiin, ja mietin sinne maaherran (jonka tituleerasin herttuaksi). Sitten jaoin maakunnat pienempiin osiin (maa-alueiksi), joihin nimesin lordit. Sen jälkeen aloin miettiä missä olivat kaivokset (kulta, hopea, rauta jne.), missä nahkoja, missä puuta, missä sahoja, jokia, varuskuntia jne. Eli käytännössä jaoin maa-alueet ja maakunnat rikkaisiin ja köyhiin. Mietin kaupankäynnin keskukset ja kuka niitä hallitsi (kuka lordi). Lopuksi päätin, että varakkaat lordit ja herttuat (kulta, kaupankäynti ja vilja) olivat vaikutusvaltaisimpia (varaa varustaa myös suurimmat armeijat) ja köyhemmät merkityksettömimpiä. Tästä pääsi näppärästi miettimään avioliittoja, suhteita, kateutta jne. Näitä tietoja voi käyttää pohjana kapinoille, juonittelulle, petoksille jne. Näin sain nidottua henkilöt, alueet, menneet tapahtumat juoneen, ja konfliktien osapuolet syntyivät sujuvasti.

Sama tekijä koskee henkilöhahmoja. Tarinaan saa lisää uskottavuutta, kun tärkeiden hahmojen taustat ovat kunnolla mietitty. Missä syntynyt, onko ollut varakas vai köyhä, onko kokenut lapsuudessa rakkautta, köyhyyttä, petosta, vääryyttä jne. Eli miksi hahmo toimii, kuten toimii? Ehkä aina pelkkä pahuus ja pelkkä halu vain tappaa kaikki, tai hallita maailmaa (jonka on tuhonnut ja polttanut) ei ehkä ole se kaikkein toimivin ratkaisu. Esimerkkinä se, että mitä Sauron olisi tehnyt Keskimaalla, kun kaikki ihmiset olisivat kuolleet ja örkit palanneet vuorten uumeniin? Motivaationa tässä varmaankin oli kuitenkin viha kaikkea elävää (erit. haltioita kohtaan). Ja älkäätte naulitko minua Tolkienin halventamisesta, sillä varmasti tähän muurahaispesän sohaisuun löytyy vastaus joltain, mutta minä en sitä tiedä :)

Pitääkö tämän kuvan "jäbän" olla paha?
Kuva: Fantacor Ky
Helppo motiivi ”pahalle” henkilölle on jokin ”sairaus”, kutent tarve polttaa asioita, varastaa, satuttaa toisia tai vastaavaa. Jos mietitään vaikka sarjamurhaajia, niin olisiko juonessa syy tekoihin vain mielisairaus, vai voisiko kyseessä olla jotain uskonnollista, menneisyyden aiheuttamaa tai kuten yhdessä elokuvassa, jonka nimeä en nyt muista, jossa tapetuista tehtiin hajuvesiä. Elokuvan päähenkilölle kuolleista tehtyä tuoksua ei mikään voittanut. 
Vaativinta on luoda juoni, jossa lukija voisi itse päättää kumman kannalla on, eli sekä päähenkilön, että tämän vastavoiman motiivit ovat sellaiset, jotka eivät ole yksiselitteisesti oikein tai väärin. Esimerkiksi siten, että päähenkilö on kiero poliisi, ja tämän jahtaama rikollinen vääryyttä oikeusjärjestelmän ja virannomaisten kokenut pahantekijä, jonka pahanteon motiivi, kuten poliisillakin, on tehdä hyvää esimerkiksi sairaalle omaiselle tai rakkaalle. Tähän voi lisäksi liittää jonkun viattoman kuoleman, yhteiskunta-aseman (pakolainen tai muuten vähemmistön edustaja) tai jotain muuta sellaista, joka saa sympatiaa tai ymmärrystä lukijoilta. Esimerkiksi kuvan luuranko on kokenut itse vääryyttä, ja on nyt kostoretkellä, jonka kohde voi olla esimerkiksi kiinni uudessa elämässä menneiden vääryyksien jälkeen. 

Toisin sanoen kun suunnittelet juonta, niin taustojen ja maailman suunnittelu luo juonelle uskottavuutta, helpottaa juonen käänteiden ja yksityiskohtien luomista ja synnyttää ristiriitoja hahmojen välille. Ja näitä ristiriitoja on helppo hyödyntää tarinan käänteissä.
Tunnen vielä tarvetta selventää tätä. Hyvä soturi taistelee kuninkaalle uskollisena tuhoa janoavaa pahaa vastaan. Paha ei ole kuitenkaan paha vain ollakseen paha, vaan paha on palvellut hyvän soturin puolella palvellen samaa kuningasta. Hänet on kuitenkin petetty, uhrattu jonkin suuremman edun takia, mutta jonkin sattuman kautta paha onkin jäänyt eloon. Nyt paha janoaa kostoa niin paljon omien menetystensä takia, että ei välitä kuinka moni kärsii.
Tässä saadaan juonen kaappiin luurankoja, joita on hyvä olla riittävästi. Ja kun kuningas ei kerrokaan miksi paha on noussut, olettaa hyvä soturi taistelevansa oikeutetusti, mutta vähän kerrassaan huomaa, että asiat eivät olekaan aivan niin yksinkertaisia. Tähän on helppo tuoda yllättävyyttä, maan alle painuneita sivuhenkilöitä, jotka tietävät asioita, mutta pelkäävät kostoa, viestejä, vihjauksia jne.

Oliskohan tässä jo riittävästi :)

Paperia koneeseen! :)

3 kommenttia:

  1. Kiitos näistä opastavista teksteistä!

    Asiaan tai pikemminkin henkilöhahmoihin liittyen, olen huomannut, että minua lukijana ärsyttää liiaksi, jos kirjailijan "rakkaussuhde" henkilöhahmoonsa paistaa tekstistä läpi, tai kyseessä voi myös olla tyyli, tai ammattitaidon puute. Varsinkin kirjojen aluissa, jolloin henkilöhahmo on ihan vieras, tuputetaan liikaa hahmon ajattelun kautta henkilöhahmoa tutuksi lukijalle. Lukiessa tulee fiilis, että kirjailija on oikein tyytyväinen hahmonsa identiteettiin ja haluaa nopeasti tuoda ilmi, millaisen hahmon on luonut. Tai sitten, kirjailijalta puuttuu taitoa, ja hän turvautuu selittämään kun asiat voisi myös näyttää.

    VastaaPoista
  2. Lisäisin vielä, että kun alussa hahmo on vieras, ei hänen ajatuksen juurikaan kiinnosta. Ei vieraan ihmisenkään ajatukset kiinnosta...ainakaan niin paljon, että niitä haluaisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kimmo!

      Kiitos kommenteista! Enpä olekaan koskaan ajatellut tuota mitä kirjoitit. Kenties tässä on sellaista samaa, mitä monella kirjailijalla on, että heillä on hahmosta selkeä mielikuva, ja heidän on pakko syöttää tuo mielikuva myös lukijalle. Lukijalle olisi aina syytä jättää tilaa ajatella ja luoda mielikuvia itse.
      Kenties tarinoiden alun hahmojen ”kuvailu” tulisi enemmänkin kuvailla hahmon tekojen kautta, ei niinkään ajatusten. Kyllähän esimerkiksi sellainen, jos hahmo hukuttaa kissanpennun, kertoo hahmon luonteesta aika paljon ”lukijavapaammin”, kuin se, että koetetaan ajatuksia kirjoittamalla tuoda tuo samanlainen luonteenkuvaus.
      ...perhana. Tämäpä olikin antoisa kommentti. Kiitos Kimmo! Tämähän on sellainen aihe, että tästä täytyy naputtaa oma teksti :)

      Mahtavaa! Kiitos vielä, ja mainiota orastavaa kevättä!!! :)

      Poista