tiistai 23. lokakuuta 2012

Novellin kirjoittaminen: Mistä aloittaa?

Kirjoitin aikaisemmin blogi - sarjan kirjan kirjoittamisesta. Ajattelin jatkaa kirjoittamiseen liittyen novelleilla. Jaottelin novellin kirjoittamisesta blogit kahteen osaan:

- Novellin kirjoittaminen: Mistä aloittaa?
- Novellin kirjoittaminen: Teema ja aihe

Minulle itselleni oli hieman epäselvää novelli käsitteenä, joten ajattelin aloittaa siitä, mikä novelli on.

Oikea työväline oikeaan tekstiin.
Kuva: phyzzle

Novelli on ikään kuin lyhyt kirja. Kertomus, jonka pituudeksi voidaan mieltää noin 1000 - 10000 sanaa. Suurimpana erona kirjaan on juuri teoksen mitta. Toki novelli (ehkä sopivana terminä myös tarina tai kertomus) voi olla pidempikin, mutta silloin sen mieltäminen novelliksi voi olla haastavaa. Itse olen kirjoittanut www.kirjoittaja.fi - sivustolle novelleja (ainakin omasta näkemyksestä ne täyttävät novellin vaatimukset), joiden mitta on yli 13 000 sanaa (noin 39 sivua 1,5 rivivälillä). Ne saattaisivat olla myös pienoisromaaneja, joiden mitta lienee kuitenkin jossain 20 000 sanan paremmalla puolella, eli harmaalla alueella mennään.
Novellin tulisi käsitellä aihetta tiiviisti ja nopeatempoisesti, eli juoneen rakenteen (esittelyvaihe, nouseva toiminta, käännekohta, laskeva toiminta ja loppuratkaisu) pitäisi edetä tiiviisti ja selkeästi kuitenkin niin, että käännekohtiin ja kliimakseihin on panostettu. Tämä tekee novellin kirjoittamisesta jopa haasteellisempaa, kuin kirjan kirjoittaminen, sillä kaikki täytyy osata sanoa lukijan kannalta ymmärrettävästi, mielikuvia ja kiintymystä herättäen...ja lyhyesti.
Pienenä lisäyksenä vielä kieliopillinen tekijä, eli englannin kielen sana novel ei suinkaan tarkoita novellia (kuten itse luulin), vaan kirjaa, jolloin englannin kielen novellist tarkoittaa kirjailijaa. Short story lienee oikea sana novellille "lontoon murteella". Mahtaakohan siis englannin kielen novellisti olla short storyist :D

Jos haluat lukea tunnettujen kirjoittajien novelleja, niin kotimaisista ainakin F.E. Sillanpää ja Joni Skiftesvik ovat tutustumisen arvoisia. Ulkomaisista voitaneen nimetä ainakin Anton Tsehov, Edgar Allan Poe ja Franz Kafka.

Novellin kirjoittaminen ei juurikaan eroa kirjan kirjoittamisesta, vie vain paljon vähemmän aikaa. Kuitenkin hyvän novellin kirjoittaminen vie aikaa. Itse olen huomannut että novellin saa kirjoitettua noin viikossa, jos joka päivä kirjoittaa, mutta tasoltaan omat tarinani vaihtelevat hyvinkin paljon.
Samoin, kuin kirjan kanssa, on novelli aloitettava suunnitelmalla. Kenestä tai mistä tapahtumasta haluat kertoa ja miksi? Erityisen tärkeää on itse tietää miksi. Mikä on se sanoma, jonka haluat lukijalle jakaa? Sanoma kuulostaa mielettömän maailmoja syleilevältä, ja tarkoitankin sillä sitä, että haluatko kertoa jotain novellillasi vai haluatko vain jakaa hyvän tarinan? Otatko siis kantaa novellissasi esimerkiksi naisten asemaan, luonnonsuojeluun, köyhien asemaan tai johonkin muuhun sydäntäsi lähellä olevaan aiheeseen? Vai oletko keksinyt hyvän idean esimerkiksi fantasiasoturi Eleaksen taisteluun elämästä ja kuolemasta? Yhtä kaikki, suunnittele hyvin mistä haluat kirjoittaa ja kenelle.

Kirjoitin aikaisemmin tällä blogisivulla kustantamoista ja kustannussopimuksista sekä kirjan kirjoittamisesta. Miten sitten novellien kanssa? Kustantamot kustantavat hyviä novellikokoelmia kirjoiksi, mutta jos tarkoituksesi ei ole tulla vaikka Veijo Meren kaltaiseksi kirjoittaksi, vaan haluat vain julkaista kertomuksiasi silloin tällöin, voit lähettää niitä luettavaksi esimerkiksi www.kirjoittaja.fi - sivustolle. Se on itseni ja ystäväni ylläpitämä sivusto, jonka tarjoitus on tarjota julkaisukanava netissä. Myös jotkin lehdet julkaisevat lukijoiden kirjoittamia novelleja ja aina kannattaa kysyä sen alan lehdistä, joita kirjoittamasi aihe käsittelee.
Järjestöt, kuten Nuoren Voiman Liitto, ovat myös hyviä kanavia edetä, jos haluaa lisää tietoa mahdollisista julkaisukanavista. Mainitsemani kirjoittaja - sivuston lisäksi monet muut sivut tarjoavat mahdollisuuden lähettää kirjoituksia muiden luettavaksi, esimerkkinä mainittakoon scifiin ja fantasiaan keskittynyt sivusto www.risingshadow.fi.

Kuitenkin haluan rohkaista myös kunnianhimoisempiin projekteihin novellien kanssa, sillä aina jonkun tarinat ja kertomukset päätyvät kovien kansien väliin, se voit olla juuri sinä.
Novellikokoelmia on monenlaisia. Mainittakoon esimerkkeinä Alice Munron Julkisia salaisuuksia (Keltainen kirjasto), jonka novellit sijoittuvat kaikki samaan pikkukaupunkiin Kanadan Ontarioon ja ovat jotenkin kytköksissä toisiinsa, ja Jari Järvelän Chatéau Inkeröinen, jonka novellit keskittyvät tietynlaiseen ihmistyyppiin, eivät niinkään paikkaan tai henkilöihin, joiden tarinat yhtenevät. 
Se, mitä koetan sanoa on että jos suunnittelet novellikokoelmaa, on ehkä helpompaa sitoa ne kaikki yhteen isompaan kehykseen, kuten fantasia-aiheeseen, särkyneisiin sydämiin, pikkukaupungin kurjuuteen tai muuhun aiheeseen, johon kykenet helposti sitomaan monenlaisia kohtaloita ja henkilöitä. Toisin sanoen jokin yhteneväinen yhdistää saman kokoelman novelleja.

Kuva: Ned Schultz
Olen monta kertaa jo liputtanut kirjoittaja - sivustoa ja jatkan sen liputtamista, sillä oma lehmä on ojassa. Voit aloittaa novellistin urasi esimerkiksi hakemalla sieltä palautetta yhteen tai useampaan kertomukseesi. Pääasia on kuitenkin se, että kirjoitat...ja paljon!
Itse koen kirjoittamisen tapana purkaa omia mielenkiinnonkohteita paperille ja jalostaa ideoita ja ajatuksia joksikin valmiiksi. Tunnen voimakasta poltetta fantasiaan ja scifiin, suuriin plasmakanuunoihin, taistelukirveisiin, panssareihin jne. Koen, että kun saan jonkin hyvän, ainakin omaa mieltä kutkuttavan ajatuksen, pyrin rakentamaan jonkin tarinan sen ympärille ja purkamaan kokonaisuuden paperille.

Ei muuta kun paperia koneeseen...taas, ja novellia kehiin!

2 kommenttia: