tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kirjoittaminen: Aloitus - ensimmäinen lause


Hmm...olipa kerran alku. Mielestäni eräs kirjoittamisen vaikeimpia juttuja on se, miten aloittaa? Aloituksen pitäisi olla sellainen, että se herättää heti mielenkiinnon ja luo tunnelmaa, jotenkin sellainen, josta synnyttää jokin aiheeseen johdatteleva mielikuva.
Tosin tämä nyt riippuu hieman aiheestakin, mutta perusajatuksena se, että jos lukija ei heti alusta kiinnostu, niin toivottavasti on ainakin maksanut kirjan jo :D

Kuva: Fantacor Ky
Keräsin tuohon Elisa Kirjasta pienen listan kirjailijoiden aloituksista. Valikoin mukaan kaunokirjallisuutta, klassikon, romantiikkaa ja fantasiaa. Mielestäni näille kaikille yhteistä on se, että näissä henkii se aihe, josta kirja tulee kertomaan.

Christie Golden, Warcraft, alkaa sanoin "Myrskytuulen valtaistuinsali kylpi kuunvalossa.".
Selvästi fantasiallinen aloitus, joka antaa mahtipontisen mielikuvan tilanteesta. Valtaistuinsali, kuunvalo ja paikka, joka selvästikään ei ole lähimaillakaan meidän todellisuuttamme.

Johanna Valkama, Itämeren Auri, alkaa sanoin "Valkea rätisi ja paukkui tulisijassa.".
Lämminhenkinen aloitus, jonka termit "valkea" (ei siis tuli) ja "tulisija" viittaavat menneeseen aikaan, mutta ei mitenkään agressiivisesti, vaan miellyttävästi.

Jari Tervo, Troikka, alkaa sanoin ">>Sen mahtilahtarin, sen Mannerheimin mä vielä kolaan.<<".".
Tässä on selvä viittaus aikakauteen sekä agressiivisuutta. Jotain humalamaista uhoa, joka väkisinkin herättää miettimään. Myös lahtari viittaa siihen, että kyse on Suomen historiasta ja puhuja punainen.

Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla, alkaa sanoin "Alussa oli suo, kuokka - ja Jussi.".
Jos tätä aloitusta ei ole kuullut, ei ole elänyt :) Maltillinen, mutta silti kiehtova lause, joka ei ehkä viittaa mihinkään aikakauteen, mutta sitäkin voimakkaammin työntekoon ja vahvatahtoiseen mieheen.

Reijo Mäki, Tulivuori, alkaa sanoin "Äkkiherääminen.".
Dekkarimainen aloitus. Helposti tulee mielikuva hiestä, pelästymisestä tai muusta radikaalista tekijästä miljöössä. Mukaansa tempaavaa.

Bernard Cornwell, Tyhjä valtaistuin, alkaa sanoin "Minun nimeni on Uthred, ja olen Uthredin poika.".
Tämä sijoittuu lähelle Johanna Valkaman kirjan aikakautta, mutta tunnelma alussa on heti toisenlainen. Ei lämmin, vaan ylpeä ja selvästi agressiivisempi. Sotaisa. Tähän on haluttu tuoda vahva tunnelma heti kättelyssä.

Veera Vaahtera, Kevyesti kipsissä, alkaa sanoin "Koska maailma oli luotu seurallisia ihmisiä varten, välillä oli pakko rikkoa sääntöjä.".
Tässä käy heti selväksi, että kirja, tai ainakin osa sitä, tulee olemaan vastavirtaan toimimista, kenties angstia ja halua murtautua yleisesti hyväksytyistä normeista ja sosiaalisista kahleista. Selkeästi kevyempi ja viihteellisempi aloitus, joka on aikaisempia enemmän ajatustyylinen ja tunnustava.

Otan tähän viimeiseksi aloituksen itse kiroittamastani novellista, tai enemmänkin käsikirjoituksen aloituksesta. Lähdin hakemaan toiminnallista ja sotaisaa aloitusta, joka veisi lukijan heti sisälle taistelupanssarivaunuun ja tilanteen ytimeen.
Aapo Leisiö, Panssarin suojissa, alkaa sanoin "Joukkueen kärkivaunu saavutti rinteen harjan.".
Nyt kun olen lukenut noita muita aloituksia, sekä aloituksia muista kirjoista, niin kenties tässä alussa olisi pitänyt heti käyttää voimakkaampia termejä, kuten vyöryi tai jyrisi. Nuo vaihtoehdot olisivat heti antaneet kuvan, että nyt on tekemisen meininki! Se olisi paremmin sopinut teemaan.

Kuva: Fantacor Ky
Koetan nyt siis sanoa, että kun aloitetaan kirjoittaminen plankolle paperille, niin mielestäni tärkeintä on itse nähdä tuo alun tilanne voimakkaana ja siten, että aloitukseen, ensimmäiseen lauseeseen, kykenee muutamalla sanalla kiteyttämään tuon tilanteen ydinajatuksen mahdollisimman voimakkaana.
Tuosta visiosta täytyisi pystyä poimimaan se ydintekeminen, ja kuvata se mahdollisimman voimakkain sanoin lukijalle.
Kuten Jari Tervo, joka halusi antaa agressiivisen ja vahvasti puolueellisen näkemyksen heti alkuun, tai Veera Vaahtera, joka halusi luoda heti lukijalle mielikuvan siitä, että tässä ei nyt kuljeta siihen tavannomaiseen suuntaan.

Mieti minkä mielikuvan haluat lukijalle antaa heti alkuun, kirjoita se pitkän kaavan kautta, ja sen jälkeen referoi se niin lyhyeen, kuin pystyt. Siinä on ensimmäinen lause, jonka ei tarvitse olla muuta, kuin Reijo Mäen tyylinen "Äkkiherääminen.".

Eipä muuta kuin paperia koneeseen ja alkuja tulille! :)