sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Apua scifi - tarinan kirjoittamiseen

Edellisessä kirjoituksessani pohdiskelin scifiä (tieteisfiktiota) yleisesti ja ajattelin nyt ottaa kantaa sen kirjoittamiseen. En itse voi väittää olevani mikään suuri tieteiskirjailija, mutta toivottavasti joku kaivaa tästä intoa omiin ponnisteluihin.

Kuten kaikessa kirjoittamisessa, mielestäni homma lähtee liikkeelle suunnittelulla. Kuka on päähenkilö, mitä muut henkilöt ovat, missä tapahtumat käyvät toteen ja mitkä ovat tarinan teema ja aihe. Päähenkilöön ja muihin henkilöihin palaan myöhemmin, mutta jostain syystä haluan aloittaa yleisemmestä asiasta eli siitä, minkälaista scifiä halutaan kirjoittaa.
Listasin alle muutamia ajatuksia ympäristöistä.
Kuva: Alapo80
- Sijoittuvatko tapahtumat maahan vai avaruuteen? Eletäänkö nykyhetkessä vai tulevaisuudessa?
- Liittyykö tarinaan yliluonnollisia asioita, pelkkää tekniikkaa vai jokin iso mullistava (jo tapahtunut) asia, joka luo phjan koko touhulle?
- Haetaanko tarinalla kannanottoa johonkin yhteiskunnalliseen asiaan (esimerkiksi eläintensuojelu tai vastaava, kuten www.kirjoittaja.fi - sivuston novellissa Nasu, geenimuuntelun riemuvoitto käyttäjältä kotikirjailija) vai onko tarkoitus tehdä vain viihdyttävä, omia mielenkiinnonkohteita mukaileva tarina?
- Liittyykö tarinaan ainoastaan ihmisiä, ja jos ei, minkälaisia ovat muut olennot ja miksi niitä on?

Kun ylläoleva on selvillä, on tarinalle muodostumassa jo kovaa vauhtia runko. Seuraavaksi tuntuu luontevalta suunnitella hahmot. Päähenkilö oletettavasti on tässä vaiheessa jo selvillä, mutta mielestäni on tärkeää miettiä päähenkilöön liittyen seuraavia asioita:
- Mitkä ovat päähenkilön kyvyt? Eli liittyykö päähenkilö tarinaan vain "normaalina" ihmisenä tiettyjen, mukaantempaavien tapahtumien kautta, vai omaako päähenkilö esimerkiksi psionisia voimia, taistelupanssarin, jonkin mullistavan kyvyn (supervoimia, aistimuksia tai muuta) tai onko päähenkilö itse kenties avaruusolio tai muu yliluonnollinen olento.

Seuraavaksi muiden henkilöiden kimppuun. Nämä tosin varmasti täydentyvät vielä kirjoittaessakin, kun juoni muotoutuu lopulliseen muotoonsa, mutta alla pari huomionarvoista seikkaa:
- Onko päähenkilöllä jokin merkittävä "päävastustaja" tai kumppani?
- Minkälaisia henkilöitä asuu tarinan ympäristössä? Ihmisiä lähiössä, sekalaista sakkia avaruusasemalla vai onko päähenkilö erakoitunut ja siitä syystä muut henkilöt ovat vaikka värähtelyitä energiassa tai supistuksia kosmoksessa, joita voi aistia vai kenties jotain kummia otuksia luolissaan, joiden kanssa päähenkilö tulee tai ei tule toimeen?
- Ketkä ovat juonen etenemisen, käännekohtien ja loppuratkaisun kannalta oleellisimpia henkilöitä? Mitä kykyjä heillä on ja miten he ovat päätyneet osaksi juonta? Onko päähenkilöä vastassa avaruusoliot, jokin suuri yritys tai korruptoitunut koneisto, rosvojoukko vaiko hänen omat ennakkoluulonsa, kokemuksensa ja ajatuksensa?

Melko lailla käsi kädessä henkilöiden kanssa kulkevat tarinan teema ja aihe. Tämä liittyy voimakkaasti myös ympäristöön ja tarinan taustoihin.
- Mikä on tarinan teema? Mikä on se kantava perusajatus, jonka varaan kaikki rakentuu? Teemoja voi olla esimerkiksi ahneus, vallanhalu, epätoivo, rakkaus tai kuolema.
- Mikä on tarinan aihe? Eli se, mistä tapahtumasta novelli kertoo. Esimerkiksi aiheena voi olla taistelu vapaudesta, joka on sidottu teemoihin ahneus ja anarkistisuus. Päähenkilö on joutunut anarkistisella planeetalla rahanahneiden orjakauppiaiden vangitsemaksi, ystävystyy jonkin  vangin kanssa, käyttää yliluonnollisia kykyjään vapautuakseen ja rankaisee mielipuolista rosvojoukon johtajaa. Näin ollen aiheen ympärille rakentuu jo vähintään kaksi "pääsivuhenkilöä".
Kuva: bkRiverdog

Aiheen muodostuminen helpottuu, kun teema on selvästi tiedossa. Myös henkilöiden ja näiden ominaisuuksien mieltäminen johdattelee väkisinkin kohti toimivaa tarinaa.

Otan vielä lyhyesti kantaa juoneen.
- Mistä tapahtumat alkavat ja kenen toimesta? Onko päähenkilö heti aluksi mukana vai kuvaillaanko ensin jotain toista henkilöä tai tapahtumaa?
- Mikä johdattaa päähenkilön kohti tarinan käännekohtaa? Sota, taistelu, rakastuminen, murha, pieleen mennyt koe tai joku muu tekijä?
- Käännekohta. Johtuuko toisesta henkilöstä vai päähenkilön omasta ideasta tai oivalluksesta? Liittyykö käännekohtaan kuolemia, sattumia, tekniikkaa, surua tai jotain muuta?
- Minkälaisen suunnan tarina saa käännekohdan jälkeen? Muuttuuko päähenkilön luonne? Karkaavatko asiat käsistä ja lopputarina koetetaan saada naruja taas ojennukseen? Ovatko asiat paremmin käännekohdan jälkeen? Ketkä henkilöt auttavat / vaikeuttavat nyt tapahtumia?
- Loppuratkaisu. Onko onnellinen vai onneton loppu? Kuoleeko joku vai rakastuuko joku? Löytääkö päähenkilö itselleen uuden tarkoituksen vai vaipuuko synkkyyteen ja vajoaa maan alle?

Mielestäni tieteisfiktiossa kaikkiin ylläoleviin kohtiin tulisi voimakkaasti liittyä ne tekijät ja ajatukset, jotka tekevät juuri Sinun tekstistäsi scifiä. Tämä on helppoa, jos seikkaillaan avaruudessa, mutta vaikeutuu, jos kyseessä ei olekaan perinteinen scifi.

Jos ylläolevasta mielestänne puuttuu jotain, tai olen joiltain osin sekava tai väärässä, niin kommenttia vaan tulemaan!

Ei muuta, kun uutta akkua laserkivääriin ja plasmaa eetteriin!

Ajatuksia Scifiin liittyen

Lueskelin tuossa www.kirjoittaja.fi sivuilta tuoreimpia Scifi-novelleja ja huomasin, että ne ovat melko kaukana sellaisesta Scifistä, jota itse miellän aiheeseen kuuluvaksi. En toki väitä, että ne eivät aiheeseen kuuluisi. Jäin asiaa pohtimaan ja lueskelin aiheesta netistä ja ymmärsin joitain mielenkiintoisia asioita, joihin ajattelin ottaa kantaa.

Kuva: Patrick Hoesly
Perustietolähteenä selailin wikipediaa, joka antaa Scifille (suomeksi tieteisfiktio) muutamia peruslähtökohtia. Ajatuksena scifi käsittelee tieteen ja tekniikan vaikutuksia ihmisiin ja yhteiskuntaan. Lisäisin tähän vielä sen, että nämä vaikutukset ilmenevät muotoina, joita vielä ei ole toteutettu tai asioina joita ei ole tapahtunut tai mahdollisesti edes tule tapahtumaan.
Huomasin myös, että keskustelupalstoilla scifi-kategoria mielletään Star Wars - tyylisinä avaruusseikkailuina tai jonkin sattuman kautta tapahtuneina mullistuksina kuten ydinsodan jälkeinen maailma outoine teknologisine ratkaisuineen tai muuten muuttuneena maailmana omituisuuksineen.

Scifiä ovat mielestäni myös muunlaiset tarinat, jotka kohdistuvat aikaan, jossa elämme ja haluaisin nostaa esiin yhden esimerkin www.kirjoittaja.fi - sivustolta. Käyttäjän Naispaholainen kirjoittaman novellin VUOROVAIKUTTEISTA, joka mielestäni poikkeaa hyvin paljon sellaisesta tieteisfiktiosta, johon olen tottunut ja jollaista olen itsekin kirjoittanut. Tarinassa nainen, normaalin "tylsän" arjen keskellä eksyy elokuviin, joka pohjautuu aivoaaltoihin, joita katsojien päissä kulkee heijastaen ne valkokankaalle. Voisiko tulevaisuudessa olla jotain tällaista?
Aihe on sikälikin mielenkiintoinen, että tutustuin tuossa taannoin laitteeseen, jolla tietokonetta voisi ohjata pelkällä ajatuksella eräänlaisen scifi-henkisen, päähän laitettavan kypärähäkkyrän avulla. Siinä vasta aihetta novelliin tai jopa kirjaan, kun virus iskeytyy käyttäjän aivokoppaan tai joku "härkkii" nettisurffailijan aivoja.

Kuva: Eugenia Loli
Scifiä yleisesti tutkiessani rupesin miettimään, että voidaanko myös James Bond - elokuvat laskea scifiin, vai onko kyseessä vain huipputekniset ratkaisut, joita on jo käytössä? Sama kysymys koskenee myös Batman - elokuvia ja useita muita vastaavanlaisia pätkiä. Sillä helposti vain sellaiset elokuvat, kuin Herrasmiesliiga ja Riddickin aikakirjat mielletään scifinä.

Huomasin myös, että vaikka scifi - tarinoissa ja elokuvissa keskitytään paljolti avaruuteen ja siihen liittyvään teknoogiaan, ei "perushumanoideja" käytetä aiheina kovinkaan usein. Tarkoitan tällä sitä, että vain harvat scifi - teokset keskittyvät muun muassa UFO: Enemy Unknown - pelin tyylisesti siihen, että ihmiset joutuisivat kosketuksiin avaruusolioiden kanssa keskellä omaa "suppeaa" tietoisuuttaan niin, että nykyäänkin monen tahon totena pitävät avaruusoliot liittyisivät niihin. On tietysti sellaisia elokuvia kuin Maailmojen sota, mutta näkemykseni mukaan ne kuitenkin ovat hieman harvalukuisempia.

Toivoisin kannanottoja näkemyksiini ja jos jollain on tiedossa mainitsemiani "poikkeavia" scifi - tarinoita, novelleja tai elokuvia, niin toivoisin tietoa myös niistä.

Ajattelin naputtaa muutaman sanan myös scifin kirjoittamisesta, mutta turhan pitkäksi paisuisi, joten jätän sen seuraavaan kirjoitukseen!

I want to believe!