Kirjan kirjoittaminen: Visio ja kirjoittaminen

Suunnittelun aikana on hyvä visioida. Miettiä sitä, minkä kokoluokan projektia lähtee tekemään ja mitkä ovat tavoitteet. Meidän visiomme laajeni hyvin varhaisessa vaiheessa ja päätimme, että kirjojen kokonaismäärä, jotka tarinaamme halusimme, tulisi olla ainakin kuusi. Kaksi trilogiaa.
Tähän oli muutamia syitä. Ensiksikin halusimme jatkuvuutta, suunnitella tarinan niin, että tekeminen ei lopu heti kesken. Toiseksi tuntui luonnolliselta, koska kaikki muutkin fantasiakirjailijat, kuten Tolkien, Salvatore ja Weis / Hickman olivat tehneet trilogioita, että mekin teemme. Ja mitä pidemmälle projekti eteni, sitä isommiksi kasvoivat visiotkin.
Lähdimme suunnittelemaan roolipeliä (sääntöjä) luomamme maailman pohjalle. Ajatuksena oli isompi fantasiakokonaisuus, kuten esimerkiksi Dragonlance - sarja, jonka pohjalle on luotu roolipelimaailmaa AD&D:n sääntöihin tai Forgotten Realms, johon pohjautuu muun muassa Baldur's Gate peli. Eli visio oli iso, ainoastaan työ oli tekemättä.


Edes tätä ei rakennettu päivässä...
Kuva: dalbera



Kannustamme muitakin visioimaan isosti ja näkemään oman työnsä maailmaa syleilevänä spektaakkelina. Jos pelkäätte että joku nauraa, älkää kertoko ajatuksianne. Visiot on mielestäni sama asia, kuin unelmat ja joku nauraa niille aina.



Kuten aikaisemmin tässä blogi - sarjassa kerroin, Kasper oli kone suunnittelemaan ja luonnostelemaan maailmaa ja tarinaa, joten minulle jäi kirjoittaminen. Muistan elävästi isoimman ongelman, joka minulla aluksi oli. Aloittaminen. Vaikka kuinka mietti, tuntui että hyvää alkua ei ollut olemassakaan.

Eräänä iltana, maatessani sängyssä odottamassa unta, se tapahtui. Kone päälle ja ensimmäiset kaksi sivua syntyivät kuin itsestään. Jälkeenpäin mietittynä pidemmän ajan pohtiminen ja se, että antoi asian hetken olla rauhassa, synnytti alun kirjoittamiselle.
Ja kun motivaatiota on ja tekstiä syntyy, niin antakaa mennä!

Olen muutamalta ihmiseltä kuullut, että he haluaisivat kirjoittaa, mutta aiheen tulisi olla niin uniikki ja tekstin niin ainutkertaista, että kynnys alkaa edes suunnitella ja visioida nousi liian korkeaksi. Se on tietysti ihmisestä kiinni, mutta sanon vain että kirjoittaakseen ei tarvitse osata kuin kirjoittaa. Ja Suomessa se opitaan jo ensimmäisellä luokalla. Oikein ja taitavasti kirjoittaminen ovatkin sitten toinen juttu. Jollain on ilmiömäinen kyky sanoa paljon kirjoittamalla vähän, jolloin lukija saa mielikuvan ainoastaan muutamasta vihjeestä, jotka on taidokkaasti piilotettu harvasanaiseen ja sujuvaan tekstiin. Itse en kuulu heihin, joten sorruin, ja sorrun edelleen, monesti selittelemään liikaa.
Minulla meni paljon aikaa ymmärtää, että on aina useampi kuin yksi tapa sanoa asia. Eräs hyvin läheinen ihminen, joka tietää mistä puhuu, sanoo aina, että älä tyydy ensimmäiseen lauseeseen, jonka saat tehtyä. Esimerkkinä kaksi tapaa sanoa sama asia, "Aita oli ruskea. Sen toisella puolella kasvoi tuheaa vihreää heinää ja kukkia. Siinä oli reikä ja sen pinnasta saattoi jäädä tikkuja käteen." tai "Ruskean, tikkuisen aidan reijästä saattoi kurkistaa tuuheana kasvavaa, kukkien somistamaa vihreää heinää.".
En väitä että esimerkki on eeppistä äidinkielellistä tykitystä, mutta mielikuvat tekstistä ovat erilaiset ja jälkimmäinen jättää enemmän lukijan oman päättelyn varaan.

Takaisin oman kirjan kirjoittamiseen. Minulla kesti puolitoista vuotta kirjoittaa kirja valmiiksi. Matkalla pidin toki taukoja ja ideoita hiottiin monesti. Alku muuttui monien tarkasteluiden jälkeen ja lopulta, vuosien jälkeen, se jätettiin kokonaan pois. Alku, jota olin niin kauan miettinyt, ja joka oli estänyt kirjoittamisen, jätettiin pois. Tällä haluan sanoa sen, että helpoin tapa aloittaa kirjoittaminen, on aloittaa kirjoittaminen. Se mitä saat paperille, tulee joka tapauksessa muuttumaan (ainakin todennäköisesti), joten rohkeasti vain alkuun.
Jos tuntuu, että tekstisi on täydellistä ja että sitä ei tarvitse muuttaa, lue se itsellesi ääneen ja uskon mielesi muuttuvan. Itse en moista keinoa aluksi edes tiennyt, ja vielä nykyäänkin käytän sitä liian vähän, ja se varmasti vaikuttaa kirjoituksieni laatuun. Jos et tykkää äänestäsi, pyydä joku muu lukemaan kirjoitustasi sinulle (tässä www.kirjoittaja.fi ei valitettavasti voi auttaa...ainakaan vielä). Huomaat kyllä jos kirjoituksesi ei kuulosta sujuvalta ja voit muokata sen paremmaksi.

Puolentoista vuoden jälkeen, kun ensimmäinen versio oli valmis, olimme niin innoissamme ja ylpeitä, että lähetimme tekstin kustantamoihin, menestyksestä kerron myöhemmin. Alkoi uusi hiominen ja pidempi tauko. Keskityimme pitkään roolipelien sääntöjen tekemiseen ja odotimme. Viimein aloin kirjoittaa käsikirjoitusta uudestaan, tai en varsinaisesti uudestaan, mutta kävin sen lause lauseelta läpi. Ja se oli tuskaista. Toistin samoja virheitä. En miettinyt kahdesti mitä kirjoitin, en lukenut itsekseni ääneen, enkä pyytänyt ketään lukemaan minulle (joka edelleen johtui siitä, että en tiennyt metodista mitään).



Kuva: sean dreilingen

 

Sitten tuli Kasperilta kuningas idea ja käsikirjoitus vietiin vanhalle äidinkielen opettajalle. Palaute oli loistavaa, vaikka siitä ilmenikin, että ei oltu vielä aivan Tolstoihin verrattavia klassikkokirjailijoita. Kuitenkin muualta, kuin lähipiirisä saatu palaute todella vaikutti. Sen palautteen jälkeen viimeistään uskoin, että tekstissä oli isoja äidinkielellisiä puutteita, ja korjaaminen alkoi toden teolla.

Tavoittelin jälleen oikotietä onneen ja yritin ensin parantaa tekstiä vain korjaamalla olemassa olevaa, kunnes jouduin nöyrtymään ja aloin kirjoittaa huonoimpia kohtia uudestaan (huomatkaa, että vieläkin vain kohtia, olin sen verran laiska). Teksti kuitenkin jollain tasolla parani, ja uskon että hieman yli kolmessa vuodessa olin jotain oppinutkin.
Tarkoitukseni ei ole lannistaa ketään, tai kertoa että kirjoittaminen vie vuosia. Uskokaa palautetta ja muuttukaa nopeasti, on viesti, jonka haluan teille jakaa. Kysykää rohkeasti palautetta ja ottakaa siitä ideoita, älkää itseenne (kuten minä olen monesti tehnyt). Tosin jos palaute on sitä, että kaikki on huonoa, niin se voi kyllä lannistaa. Koettakaa kuitenkin löytää kaikesta palautteesta ne tekijät, joissa teillä todella on parannettavaa.

Minun ja ystäväni projekti on vienyt vuosia aikaa ja monelta osin laiskuudesta ja tyhmyydestä johtuen. Joku viisas joskus sanoi, että jos et tiedä, että et tiedä, niin olet pulassa. Tämä on juuri näin, eli jos tiedät, että et tiedä, voit ottaa selvää. Eli jos jossain olemme kunnostautuneet, niin olemme onnistuneet pakkaamaan parin vuoden homman viiteen vuoteen.

Tietoa, taustoja, kannustusta ja muuta voi näppärästi hakea verkosta. Blogit ja keskustelut neuvovat paljon ja niistä saa ajatuksia, kunhan muistaa että kaikki niistä jotka kirjoittavat kirjoittamisesta, eivät välttämättä kirjoita itse. Sellaisten henkilöiden kirjoitusten lukeminen voi lannistaa.

Jos kaipaatte rakentavaa ja kannustavaa palautetta, niin sitä voi saada sivulta www.kirjoittaja.fi. En ole ammattikriitikko, enkä edes ammattikirjailija, mutta voin ainakin koettaa antaa kannustavan mielipiteeni.

Kirjan kirjoittaminen: Suunnittelu ja valmistelut

Mielestäni kirjan suunnittelu alkaa aina hahmoista, tarkemmin ottaen päähenkilöstä, ja tarinan rungosta, josta tulee olla ainakin jonkinlainen, kenties huterakin näkemys. Suunnittelu kannattaa aina toteuttaa paperille tai koneelle ja kantaa mukanaan kaikkialle pientä muistivihkoa, sillä kun ajatus tulee, on varmaa että se on paennut jos paperia ei ole mukana.
Verkosta löytyy erittäin hyviä malleja muistikartoista tai sitten perinteinen ranskalainen viiva rivistö ajaa myös asiansa. On mielestäni kuitenkin hieman helpompi vetää miellekartan pallukoihin kaikkia mieleentulevia asioita, kuin koettaa saada kaikkea kerralla allekain. Tämä on kuitenkin makuasia.



Kuva: Bohman



Meidän osaltamme suunnittelu alkoi päähenkilöstä ja tarinan rungosta. Rungolla tarkoitan tässä yhteydessä tapahtumien pääasiallista kulkua, esimerkiksi jos päähenkilöksi valitaan autokorjaaja, voisi tarinan runko olla esimerkiksi sellainen, että mies (tai nainen) aloittaa kirjan alussa tietyssä korjaamossa (ensimmäinen työpaikka). Hän kohtaa uransa alkutaipaleella valtavia, sydäntäraastavia ongelmia, kuten inhat työtoverit ja virheet työssä. Pienin askelin ja eeppisin oivalluksin päähenkilö kuitenkin oppii ja selvittää ongelmat ympäristön ja itsensä kanssa ja nousee vaikeuksien kautta menestykseen. Tässä tapauksessa kirja voisi päättyä autokorjaajan voittokulkuun ja kansalliseen korjaamoketjun johtamiseen. Eli kolme osaa; alku, keskiosa ja loppu. Normaalisti alku on hankalaa, keskiosa raastavaa (näiden välissä voi tosin olla myös iloa) ja loppu onnellinen.

Minä ja ystäväni Kasper, jaoimme suunnittelun karkeasti kolmeen osaan; henkilöt, tarina ja maailma. Maailma piti suunnitella sen takia, että kyseessä oli kuvitteellinen fantasiamaailma, jota ei ollut nähtävissä missään. Vastaavaa työmäärää ja haastetta tuo todennäköisesti myös taustatyön tekeminen ja faktojen selvittäminen, jos kirja käsittelee esimerkiksi nykymaailmaa. 

Olin sinänsä onnellisessa asemassa, että minulla oli kaveri tekemässä työtä kanssani. Monesti huomasin, että kun itse oli sellaisessa mielentilassa, että kirjoittamista tai miettimisestä ei tullut mitään, oli Kasperin ajatukset ja ehdotukset kultaa kalliimpia. Myös tähän ongelmaan, jos teillä ei ole ketään keltä kysyä, voi etsiä apua monenlaisilta forumeilta, esimerkiksi www.kirjoittaja.fi sivulta. 



Henkilöiden osalta on mielestäni hyvä muistaa, että pienillä ristiriitaisuuksilla saa helposti syvyyttä aikaiseksi hahmoihin. En ole varma onnistuimmeko tässä Kasperin kanssa, mutta yritimme ainakin. Henkilöitä miettiessä voi pohtia tiettyjä ääripäitä, esimerkiksi ydinvoimaa puolustava porvari ja pelastakaa sudet järjestön puheenjohtaja, jonka elämän intohimo on ydinvoiman vastustaminen. Ajatus itsessään on melko pöhkö, mutta jos tarina "pakottaa" nämä hahmot toimimaan yhdessä, voidaan ajatella, että kirjailija on ainakin jollain tasolla onnistunut.

Henkilöissä tulisi aina olla jotain, johon lukija voi samaistua. Tällä tarkoitan sitä, että henkilöhahmot eivät voi olla kaikilta osin täydellisiä, vaan niiden täytyy olla "aitoja". Mielestäni hyvä keino on se, että koettaa löytää lähipiiristään henkilöä, joka ajattelisi (ainakin kirjoittajan mielestä) samoin, kuin kirjan henkilö, ja koettaa sitten kirjoittaa paperille mahdollisimman luonnollista käytöstä.



Tarinan suunnittelu oli mielestäni kaikkein vaikeinta. Kadehdin ihmisiä joilla on kyky nähdä tapahtumat siten, että ne nitoutuvat ajanmyötä yhteen järkeväksi kokonaisuudeksi. Esimerkkinä elokuva Pulp Fiction, jossa monta tarinaa risteää toisiaan moninaisten sattumien kautta. Toinen on yllättävät käänteet, joita lukijat eivät osaa odottaa, kuten hahmojen odottamattomat kuolemat tai Harry Potter tyyliset käänteet, joissa lukija odottaa ja toivoo Kalkaroksen olevan hyvä, mutta kuitenkin... (en paljasta loppua, sillä saattaisin pilata jonkun lukuelämyksen).



Se mitä yritän sanoa on se, että työelämän, koulun ja muun ympärillä taahtuvan "liioiteltu" tulkitseminen voi johtaa mainioihin tarinakäänteisiin ja jännitykseen. Kirjailijan täytyisi osata tehdä kotiin töistä palaamisesta mielenkiintoinen juoni, jossa monenlaiset jännittävät ajatukset ja unohdukset kaupassa mullistavat päähenkilön päivää.

Käännerikkaan juonen suunnittelu siten, että se ei ole vain paha nousee ja hyvä kamppailee itsensä kanssa kunnes saa asiansa järjestykseen ja kääntyy pahaa vastaan pelastaen maailman, on haastavaa ja vaatii paljon ajattelua ja pohtimista.



Maailma. Tässä saa mielikuvitus jyllätä. Erityisesti jos kirjoittaa scifiä tai fantasiaa, on mahdollisuuksien raja niin kaukana, että sitä ei millään saata tavoittaa. Yhtälailla paikat, asuntojen erikoisuudet, autot joilla päähenkilö ajaa tai laivat joilla hän seilaa, vaativat suunnittelua. Jos tarina sijoittuukin nykyhetkeen, vaatii miljööt, kuten sumuisuus, sade, lämpötila jne. suunnittelua.



Esimerkiksi mitä olisi ollut Ritari Ässä ilman mustaa autoa, jonka keulassa pyyhkii punainen valo, tai Batman ilman luolaa, jonne pääsee vesiputouksen läpi. Bermudan kolmio ilman sumua olisi ollut todella laimea kokonaisuus.

Tähän kannattaa todella satsata aikaa ja miettiä miltä näyttää Niagaran putousten kuohut tai auringonlasku aavikolla (ja miten tunteellisesti henkilöt tapahtumat ja yksityiskohdat kokevat).





Kuva: Milkcookie



Kirjoittaminen on sinänsä kiitollista puuhaa, että sen aloittaminen ei vaadi suuria valmisteluja. Työpiste on yksi niistä harvoista. Monille kirjoittaminen on hiljaisuutta ja rauhaa vaativaa puuhaa, ja siihen se monesti kaatuu, sillä jos ei satu asumaan yksin, on hiljaisten tuokioiden löytäminen erittäin haastavaa. Olen kuullut, että jotkin ovat etsineet itselleen tilaa nuorisotiloista, kirjastoista tai muista julkisista paikoista ja nauttineet kirjoittaessaan rauhassa kaikkien keskellä. Itse turvaudun musiikkiin. Kuulokkeet korville ja jotain tunnelmaan sopivaa tulemaan, eikä muu maailma enää vaivaa.



Jos musiikki ei sovi ja sotkee ajatukset, on mahdollista myös ostaa rautakaupasta kuppisuojaimet tai tulpat ja änkeä ne korville. Tee myös ympäristölle selväksi, että nyt sinä kirjoitat (tosin jos kyseessä on pienet jälkikasvun edustajat, kannattaa ehkä odottaa että Nukkumatti tulee tai varata monta levyä lastenvideoita soittimeen). Enkä myöskään halua aiheuttaa riitaa puolisoidenne kanssa sillä, että ette enää anna heille aikaa.



Kuva: Fastson



Kynä käteen ja rohkeasti miettimään tarinoita, tapahtumapaikkoja ja juonenkäänteitä! Suunnittelu motivoi kirjoittamaan tapahtumia ja saa kirjanprojektin lentoon!