lauantai 17. marraskuuta 2012

Apua kirjailijaksi haluavalle: Käsikirjoituksen viimeistely

Kirjoitin aikaisemmin omista kokemuksistani matkalla kohti kustannussopimusta. Koetan nyt kerätä pähkinänkuoreen joitain vinkkejä aloittavalle kirjailijalle, ennen käsikirjoituksen lähettämistä kustantamoon.

Kumpi on tärkeämpää, kirjoitettu teksti (kieli) vai itse tarina? Oma näkemykseni on, että se riippuu henkilöstä (kustannustoimittaja), jolle käsikirjoitus päätyy, mutta kallistun silti äidinkielellisesti hyvän, sujuvan tekstin puolelle. Keskustelin aikaisemmin puhelimitse mm. Kustannusosakeyhtiö Sammakon kustannustoimittajan kanssa, ja hänen näkemyksensä oli selkeä; kirjoitettu teksti ratkaisee. Toisaalta taas luulen, että juuri tarina pelasti oman käsikirjoitukseni.
Kuva: Morten Brunbjerg

Kehotan kaikkia kirjailijaksi haluavia panostamaan nimenomaan kirjoitettuun tekstiin, eli kieleen. Uskon, että kustannustoimittajat tekevät ratkaisunsa tarkemmasta tutustumisesta käsikirjoitukseen sen perusteella, onko teksti luettavaa ja löytävätkö he heti sen tietyn kaunokirjallisen lahjakkuuden, jossa näkevät potentiaalin.

Väitän, että tarinaa ja juonta on helppo muuttaa, sillä kirjailija joutuu joka tapauksessa kirjoittamaan käsikirjoituksen ainakin kerran uudestaan. Kuitenkin, jos kustannustoimittaja saa kirjoittajasta sellaisen kuvan, että joutuu näkemään liikaa vaivaa opettaessaan tätä kirjoittamaan, on peli pelattu. Laitoin muutamia vinkkejä kirjoittamiseen liittyen kirjoittaja - sivustolle. Alla vielä muutama avainkohta (eli oma näkemykseni siitä, millä teksti olisi sujuvampaa luettavaa).

- Älä ikinä tyydy siihen, mitä olet ensin saanut kirjoitettua.

- Lue kirjoittamasi itsellesi ääneen (tai jos mahdollista, pyydä jotain toista lukemaan se sinulle).

- Korjaa havaitsemasi kankeudet ja etsi muita tapoja sanoa asia.
Esimerkiksi seuraava: "Mies iski miekallaan vihollista. Veri lensi. Tilanne oli kaoottinen.". "Veri roiskui syvänpunaisina juovina miehen iskiessä vihollista. Huudot kaikuivat hänen korvissaan, kuka oli vihollinen, kuka oma?". "Hän tunsi kuinka terä upposi vihollisen vatsaan. Tumma veri pulppusi haavasta veriuraa myöden kahvalle ja pisaroina maahan. Mies tuuppasi jalallaan ruumiin nurin ja pyyhkäisi hikeä silmistään etsien katseellaan seuraavaa uhria ympärillä huutavasta ja taistelevasta massasta.".

- Lue niin paljon, kuin mahdollista. Etsi ajatuksia ja tapoja omaan kirjoittamiseen. Älä lue pelkästään valmiiden kirjailijoiden kirjoituksia, sillä monesti, jos annat jollekin toiselle palautetta tekstistä, opit erottamaan kankeuksia ja virheitä. Ota niistä oppia. Kirjoituksia löytyy verkosta monesta paikasta esimerkkeinä www.kirjoittaja.fi, www.risingshadow.fi ja suomi24:n listalta.

- Kirjoita myös itse lyhyitä pätkiä. Lomamatkasta, työmatkasta, television katselusta ja muista arkisista asioista. Kirjoita lyhyesti ja koeta saada kirjoituksestasi mahdollisimman kiinnostava. Katso ulos ikkunasta ja koeta tuoda paperille jokin asia "taiteellisesti".


Kuva: kawwsu29
Lähetä käsikirjoituksesi kustantamoihin vasta, kun olet varma, että se on viimeiseen saakka hiottu. Lupaan, ja voin omakohtaisesti kertoa, että tulet tällä säästämään valtavasti aikaa. Puolivuotta on kustantamolle lyhyt aika.

Tarinasi juoneen saat myös jotain apua jo mainitsemaltani sivulta sekä aikaisemmin tässä blogissa ilmestyneeseen, lähinnä novellin juoneen, keskittyvästä kirjoituksesta (Novellin kirjoittaminen: Teema ja aihe).

Kirjoittakaa ihmiset! Kirjoittakaa paljon!  

1 kommentti:

  1. Kirjoittamisen taitoja pitää jatkuvasti parantaa. Suunnittelen avuksi käsikirjoituksen automaattia. Käsikirjoittamisessa on 15 laadun osaa. Nämä asiat olisi hyvä tuoda työhön mukaan, kun kirjoittaa esim. elokuvan tapaista käsikirjoitusta. Seppo Korpela Nokia

    VastaaPoista