maanantai 29. lokakuuta 2012

Novellin kirjoittaminen: Teema ja aihe

Kirjoitin edellisen kerran siitä, miten novellin kirjoittaminen voidaan aloittaa. Nyt, teema ja aihe osiossa sivuan osittain hieman samoja asioita.

Mikä erottaa teeman aiheesta? Minun näkemykseni on seuraavanlainen.
Novellin teemana köyhyys, miljöö voi olla vaikka slummi
Kuva: fuersten
Teema on isompi kokonaisuus ja kietoo aiheen ympärilleen. Se on novellin perusajatus ja luo aiheelle pohjan. Esimerkiksi jos novellin aiheena on ryöstö, voi teema olla esimerkiksi epätoivo, työttömyys, kosto, nälkä jne. Toisinaan novellin teema voi olla vaikeasti löydettävissä. Kirjoitin scifi-novellin, Iskuosasto 4, www.kirjoittaja.fi sivustolle. Novelli kertoo pienen taisteluosaston kamppailusta tehtävän suorittamiseksi. Kyseisen novellin teemaa on vaikea edes itse mieltää, mutta sotilaiden saamat käskyt ja määräykset helpottavat "ymmärtämään" miksi jotain tehdään (kenraali on se sama nälkä, joka saa ryöstämään kaupan). Aihe mainitsemassani novellissa voisi olla esimerkiksi ilmatorjuntatykkien tuhoaminen tai maihinnousun valmistelu.
Kirjoittajan tulisi saada sisällytettyä kirjoituksiin myös pienempiä, yksittäisiä henkilöitä, koskevia teemoja ja aiheita. Näitä voisi olla esimerkiksi rakkaus ja katkeruus, joka ilmenee töykeänä käytöksenä / vast (mies seuraa veljensä vaimoa ohi konfliktien, sillä rakastaa tätä palavasti uskaltamatta kertoa) tai itsekkyys, joka lopulta ilmenee välinpitämättömyytenä ja häikäilemättömyytenä (rahanahne liikemies auttaa kylää vain saadakseen myöhemmin taloudellista hyötyä). Novellin henkilöiden käyttäytymiseen sidottuina ne antavat tarinoille syvyyttä ja luovat konflikteja henkilöiden välille, lisäten lukijan mielenkiintoa. Kun pienemmät kokonaisuudet onnistuu sitomaan novellin varsinaisen teeman ympärille jouhevasti, on lopputulos eeppistä tykitystä.

Novellia suunnitellessa aiheen ja teeman keksiminen kulkevat miltei samalla viivalla, mutta väitän kuitenkin, että aihe syntyy ensin ja miltei heti seuraavassa ajatuksessa syntyy jonkinlainen luonnos teemasta.



Ajatukseni Joon novellin, Tulitikut, aiheen lopputulemasta.
Kuva: joinash

Aihe selviää novellista yleensä käännekohdan tienoilla, tai kuten Iskuosasto 4 - novellissa, melko aikaisessa, nousevan toiminnan vaiheessa. Niin ikään www.kirjoittaja.fi sivulla on Tulitikut - novelli (kirjoittanut Joon), jonka aiheina (ainakin minun näkemykseni mukaan) ovat tuhopoltto ja murha, teemoina kosto ja hulluus  

Aihetta ja teemaa miettiessä kannattaa kerätä paperille mahdollisimman paljon ideoita ja vaihtoehtoja. Niistä voi sitten näppärästi, kattavan aivoriihen jälkeen kerätä ne, jotka tuntuvat parhailta, helpoimmilta kirjoittaa.
Kun mietit kirjoittavasi novellin, mieti seuraavat asiat:
- Ketkä? Päähenkilö, muut henkilöt.
- Missä? Miljöö ja erikoiset tapahtumapaikat.
- Milloin? Nykyaika, tulevaisuus, menneisyys.
- Miksi? Teema (nälkä, epätoivo, kosto, pelko jne.)
- Mitä? Aihe (ryöstö, itsensä etsiminen, tehtävän täyttäminen, jne.)
On myös hyvä muistaa, että novelliin tulisi aina kuulua joku yllätys tai odottamaton käänne.


Lyhyenä yhteenvetona vielä:
- Teema on novellin (miksi ei kirjankin) perusajatus, joka selventää miksi jotain tapahtuu. Se on kirjoituksen motiivi ja peilaa henkilöiden moraalia sekä novellin viestiä. Teema antaa novellille merkityksen.
- Aihe vastaa siihen, mitä novellissa tapahtuu. Aihe syntyy novellin kerronnassa teemasta, teko (ryöstö) tarpeesta (nälkä tai köyhyys).

Ei muuta kuin teemat haltuun, aiheet kehiin ja tuottamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti