maanantai 4. heinäkuuta 2016

Apua kirjailijaksi haluavalle: Miten toimia kustantamoiden kanssa?

Olen www.kirjoittaja.fi - palvelun kautta saanut muutamia kyselyitä muun muassa seuraavista asioista: Kannattaako lähettää käsikirjoitus useaan kustantamoon? Jos vastaus tulee, niin voinko odottaa muiden kustantamojen vastauksia?
Tähän blogitekstiin kopion vastaukseni eräälle kysyjälle, tosin muokkasin sitä hieman. Tässä on ajatuksena se, että miten toimia, ja mitä toimenpiteitä kannattaa itse tehdä, että pysyy hommassa kärryillä. Ja taas sellainen juttu, että erityisesti toimenpiteet ja listaukset toimivat minulla, mutta soveltakaa homma siten, että se toimii teillä. Jos muistinne on niin hyvä, että ette tarvitse listoja, niin kadehdin teitä :)

Alla siis vastaukseni ja ajatukseni, toivottavasti saatte siitä jotain.

Kuva: Fantacor Ky
Tuohon kustantamotoimintaan liittyen yksi järkevä vaihtoehto on tehdä itselleen lista kustantamoista, ja lähettää käsikirjoitus niihin kaikkiin. Miksi lista? Itse olen huomannut, että pidemmän ajan kuluttua on todella vaikea pitää kirjaa siitä, mistä vastaus on tullut ja mistä ei.
Sitten kun Sinulla on lista kustantamoista, niin siihen on hyvä myös laittaa kustantamon puhelinnumero (ihan yleinen vaihteen numero, tai pienissä kustantamoissa se numero, joka on saatavilla). Tuo numero on tarpeellinen myöhemmin. Lisäksi laita listaan kustantamon tapa ottaa käsikirjoitus vastaan. Valtaosa suosii sähköpostia, mutta joitain tulostettuna haluaviakin vielä on, ja esimerkiksi Gummeruksella on kirjoittaja.fi - palvelun kaltainen sivusto, jonne käsikirjoitus ladataan.

No nyt, kun Sinulla on lista yllämainituin tiedoin kaikista löytämistäsi kustantamoista (eli puhelinnumero ja ohjeet käsikirjoituksen lähettämiselle), niin alat järjestelmällisesti lähettämään käsikirjoitusta jokaiseen listalla olevaan kustantamoon. Kun olet lähettänyt käsikirjoituksen, niin laita listaan lähetyspäivämäärä, jotta myöhemmin tiedät koska olet käsikirjoituksen lähettänyt.

Kiinnitä erityistä huomiota saatteeseen. Siitä on käytävä yhdellä liuskalla ilmi kirjan ajatus, eli teema ja aihe, ja juonesta jotain. Vähän kuin kirjan takakansi. Yleensä kustantamon sivulta löytyy ohjeet hyvään saatteseen, mutta myös googlaamalla löytyy. Keskity tähän, sillä se on ensikontakti kustantamoon, ja nämä luetaan nopeasti, yleensä heti kun kirja kustantamoon päätyy. Tiedän koska olen saanut kysymyksiä saatteeseeni liittyen, ja samalla on kerrottu, että käsikirjoitus otetaan työn alle parin kuukauden päästä.

No nyt olet lähettänyt käsikirjoituksesi kaikkialle, ja alkaa odotus. Älä odota nopeaa vastausta. Yleensä kustantamot lupaavat vastata puolessa vuodessa, mutta valmistaudu soittamaan perään. Jos vastaus tulee nopeasti postiluukkuun tai sähköpostiin, niin sen sisältö on osapuilleen seuraava, "Kiitos käsikirjoituksen lähettämisestä. Olemme tutustuneet siihen, ja valitettavasti se ei sovellu kustannusohjelmaamme. Emme pysty antamaan käsikirjoituksesta tarkempää palautetta.". Älä pelästy näitä, äläkä anna niiden lannistaa.

Kun kustantajan mainitsema aika vastaamisesta on kulunut (listallasi oleva lähetyspäivämäärä paljastaa tämän), niin soita rohkeasti perään. Kustantamot saavat valtavasti teoksia, joten monet hukkuvat tai niitä ei ehditä käsitellä. Itselläni näin kävi WSOY:n kanssa, vaikka se on Suomen suurin kustantamo, joten pienillä käy myös. En tosin saanut WSOY:ltä sopimusta, mutta he korvasivat viivästyksen hyvällä palautteella. :) Soitto ja kysely on hyvä kahdesta syystä. Ensiksikin se antaa taas sysäyksen käsikirjoituksesi käsittelyyn, ja toiseksi asia on kustantamossa jälleen tuoreena mielessä, ja käsikirjoitus käydään tarkemmin läpi. Jatka tätä, kunnes saat sopimuksen tai kustantamot listalla on kaikki käyty läpi.

Entäpä sitten jos joku tarjoaa sopimusta? No yleisesti voidaan ajatella, että jokainen kustantamo on hyvä. Kustantamo ei luo sensaatiokirjaa, vaikkakin kustantamon koko auttaa markkinoinnissa, vaan kirja luo sensaatiokirjan. Muun muassa Harry Potterin kustantamo oli pieni kustantamo ennen Rowlingia. No oletetaan, että joku pieni kustantamo tarjoaa Sinulle sopimusta, ja Sinä epäröit. Todennäköisesti 
olet kuitenkin  niin innoissasi, että haluat sopimuksen, mutta pysytään aiheessa :) . Sopimuksen teko ei tapahdu hetkessä, joten Sinulla on taas aikaa hyödyntää listaa ja soittaa niille, jotka eivät ole vielä vastanneet. Kustantamo kyllä kysyessä kertoo kantansa, joten Sinun ei tarvitse miettiä annatko heille vielä aikaa vai ei. Jos et kysymällä saa vastausta onko toinen kustantaja halukas käsittelemään nopeammin käsikirjoituksesi, ni ota se, minkä olet jo saanut. Muista, että kustannussopimuksen saa vain noin yksi/kaksi kirjaa sadasta, eli olet jo voitolla, eikä sopimus sido Sinua tuohon samaan kustantamoon ikuisiksi ajoiksi. Muista myös, että on eettisesti oikein kertoa muille kustantamoille listallasi, että olet saanut sopimusehdotuksen ja tiedustella, onko heillä halua antaa Sinulle vastausta nopeasti. Et häviä siinä mitään.
Kuva: Fantacor Ky

Elikkäs tuossa oli tuo vastaukseni. Repikää siitä jotain itsellenne, jos vain löytyy revittävää :)

Kirjoittajan blogista löytyy myös ohje saatteen laadintaan sekä lista kustantamoista. Linkit alla. Heitin tuohon vielä pari kustantamoa lisää.

Eipähän taas muuta, kuin paperia koneeseen, ja matskua Kustatamoihin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti